Suomen historia ylettyy arviolta jopa kivikaudelle asti. Ensimmäiset Suomea koskevat maininnat historiallisissa kirjoituksissa ovat peräisin 1100-luvulta. Suomesta on kuitenkin löydetty hyvin paljon merkkejä esihistoriallisesta ajasta – ajasta josta ei ole jäljellä muuta kuin kaivauksista löytyneitä muinaisia esineitä tai muinaishautoja.

Suomen esihistoriallinen aika käsittää nykyisen Suomen menneisyyden arviolta kivikaudelta, noin -9000 eaa aina varhaiselle keskiajalle asti. Vaikka mesoliittiseltä ja paleoliittiseltä kivikaudelta ei ole suurta määrää jäänteitä, on niitä Suomen alueelta löytynyt yllättävän paljon. Suomen alueelta on löytynyt mm. Keihäänkärkiä, kirveiden jäänteitä ja jopa jäänteitä mammuteista.

Suomen kulttuuri

Jokainen suomalainen tietää varmasti Kalevalan, Elias Lönnrotin kokoaman kansalliseepoksen. Kalevala sisältää perimätietona sukupolvelta toiselle siirtyneitä eepissiä runon muodossa kerrottuja tarinoita ympäri Suomea ja erityisesti Karjalaa.

Kalevala onkin suomalaiselle varmasti se ensimmäinen kosketus suomalaiseen kulttuuriperintöön. Sen runoille on ihan oma mittakin, joka tunnetaan kalevalaisena runonmittana. Kalevalan runot kertovat tarinoita sankareista, hirviöistä ja selittävät muinaisuskon tyyliin mm. Maailman syntymistä käsitteleviä tarinoita.

Suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluu olennaisesti myös muinaisusko ja pakanalliset uskomukset. Suomalaiseen perintöuskontoon kuului vainajien palvominen ja usko haltijoihin ja muuhun yliluonnolliseen. Muinaisusko noudatti vahvasti animismin piirteitä. Monesti tieto muinaisuskosta on välittynyt vain suullisessa muodossa kerrottuina kansantaruina, jotka olivat suuressa roolissa etenkin Karjalan seudulla. 

Muinaisusko on katoavaa kulttuuriperintöä

Suomalaisessa muinaisuskossa uskottiin haltijoihin, joita oli jokaisella perheellä, rakennuksella ja viljelyksellä. Haltijoita oli myös metsissä ja vesistöissä, ja etenkin metsää pidettiin pyhänä paikkana. Haltijoiden uskottiin suojelevan paikkojaan, ja tyytyväisenä ollessaan tuovan vaurautta, hedelmällisyyttä ja hyvää onnea perheille ja väelle. Luonnossa kuviteltiin olevan oma väkensä, joka eli sopusoinnussa ihmisten ja maanpäällisten eläinten kanssa. Se, joka sattui suututtamaan väen tai järkyttämään luonnon tasapainoa, sai henkien ja haltijoiden vihan niskoilleen.

Säilyneitä lähteitä, jotka kertovat muinaisuskosta ovat kalliomaalaukset, kansanrunous sekä muiden suomen sukulaiskansojen parista kerätty tieto. Kirjallisia aineistoja suomalaisesta muinaisuskosta ja kansallsiperinteestä alettiin kerätä 1800-luvulla. Silloin kristinusko oli Suomen pääasiallinen uskonto, ja monia kansanperinteitä oli jo pyyhkiytynyt pois.

Siitä huolimatta etenkin vahvasti ortodoksisessa Karjalassa säilyi paljon muinaisuskontoa käsitteleviä kertomuksia ja myyttejä. Tarinat Jeesuksesta ja Väinämöisestä, samoin kuin tarinat Ukko ylijumalasta ja kristinuskon Jumalasta, elivät rinnan ja välillä myös menivät sekaisin suullisessa kansanperinteessä.

Muinaisuskon harjoittaminen kiellettiin virallisesti jo 1600-luvulla, mutta se eli perimätietona ja salaisissa rituaaleissa vielä pitkälle 1900-luvun alkupuolellekin. Vielä nykypäivänä syvälle Karjalaan tai Lappiin mentäessä voi törmätä vanhoihin ihmisiin, jotka ovat muinaisuskon ja kansanperinteen asiantuntijoita, tai shamaanien ja tietäjien väitettyjä jälkeläisiä.

Suomalaisen kansanperinteen ja muinaiskulttuurin sanansaattaja

Kulttuuriperintö.fi kerää tietoa suomalaisesta kansanperinteestä ja muinaiskulttuurista. Suomalainen kulttuuriperintö on arvokasta ja katoavaa tietoa, jota tulee vaalia parhaan mukaan. Verkkosivulla kerromme tarinoita suomalaisesta kulttuurista ja siihen liittyvistä tarinoista.